perjantai 29. huhtikuuta 2011

Tauko.

Pientä hiljasuutta täällä, niinku lukemisessakin. Perhepiirissä sattui kahen viikon sisään kaksi tapausta, jotka ovat vieneet keskittymiskyvyn ihan täysin, eikä ole kovin kehuttavaa kerrottavaa edistymisestä. Parhaani oon kuitenki yrittänyt, yrittänyt sinnitellä edes tunnin päivässä vaikka tuntuu, ettei päähän jää minkäänlaista tietoa. Puoltoista viikkoa vakavaan ja suoraan sanottuna pelottaa koko koe. Kaikki varmuus hävinny, lukuinnosta puhumattakaan. En vaan voi keskittyä lukemiseen kun mielessä pyörii niin monet asiat.

Yritän tässä herätellä motivaatiota, koska oikeesti HALUAN opiskelemaan ensi syksynä. Aikaa lukemiseen ei tosiaan hirveesti oo, masennun ku luin parikymmentä sivua abitreenejä ja tajusin kuinka paljo kaikki on edenny, ja siitä kuinka hyvin kaikilla on asiat hallussa. Mutta ei auta ku yrittää lukee. Lukee niin paljo ku vaan ikinä pystyy. Yrittää muistaa ja sisäistää. Ja kattoo mihin se riittää.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Kuukausi!

Koin tänään paniikin hetkiä ku tajusin et kuukauden päästä on jo koe takanapäin. Pelottaa lähinnä se et saako kaiken sisäistettyä ja muistettua siihen mennessä! Se on kuitenki ihan ihan kohta. Osa artikkeleista on jo tosi hyvällä mallilla, alleviivaukset ja käsitekartat tehtynä. Parhaiten hallussa naisvoimistelu ja vika artikkeli ja jotenki oon vältelly sitä lukivaikeus-artikkelia eikä siihen oo tehtynä vielä ees alleviivauksia!? Josko huomenna sen kimppuun.

Oon tänään tehtaillu post-it lapuille vakava-kokeen tyyppisiä oikein/väärin -kysymyksiä ja monivalintoja. Kääntöpuolelle sitte oikee vastaus ja sivunumero mistä kysymys oli. Pitäs olla vaan joku kaveri jolta kysellä nuita ois paljo hauskempaa!

Kävin äsken laittamassa valinnat lukkoon. Oon pähkäilly tän asian niin loppuun ja oon ihan sataprosenttisen varma valinnoista, näillä mennään. Ykkösvaihtoehoks laitoin Oulun okl:län. Niillä muilla ei sitte niinkää enää väliä, koska tuskin on soveltuvuuskokeisiin alemmat pisterajat ku Oulussa. Turku ja Hämeenlinna meni muiksi vaihtoehdoiksi. Lisäksi haen useampaan paikkaan lukeen kasvatustieteitä. Ilman opiskelupaikkaa en aio jäädä!

Mihinpäin muut on hakemassa?

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Edistystä

Lukeminen edistyy, vähä hitaampaa tahtia tosin ku olin aatellu. Päätin kuitenki lukee vielä kaikki artikkelit läpi ennenko alotan alleviivailut, että oikeesti tiiän mistä on kyse ettei tuu turhia alleviivailuja. Oon kuitenki niitten alleviivailujenki kans ehtiny jo hyvälle mallille, eilen paiskin töitä naisvoimisteluartikkelin kans - alleviivailut kahella eri värillä sekä pientä miellekarttaa henkilöistä, joita tossa artikkelissa oli paljon ja käsitteitäki kansanvalistus, herbatilaisuus, deweyläisyys, reformipedagogiikka.. sain selvitettyä paperille vähän tarkemmin!

Oon myös tässä huomannu että mulle ei sovi heti aamusta lukeminen, pitää eka herätä kunnolla ja meikkailla ja ehkä käyä ulkona ja sitte vasta pystyy kunnolla keskittymään. Oon nyt lukenu semmosta 2-3h/päivä tahtia, joka ei kyllä hirveesti tunnu missään, tarvittaessa voin lukee paljo enemmänki mutta kiristän tahtia sitte myöhemmin jos näyttää että tulee kiire. En kyllä usko, ollaan tässä jo sen verran hyvällä mallilla ja ihmeen hyvin on asiatki jääny päähän!

Keskittymisen kans on välillä kylläki vähä ongelmia.. ku istun pöyän ääreen ja otan pinkan eteen niin alkaa tulla kaikki muut jutut päähän: "vois käyä kaupasta hakee jotaki naposteltavaa" "vois käyä vielä facebookissa" "vois nyt kirjottaa sen sähköpostin". Saa painia ihan kunnolla ittensä kanssa, että ei hairahdu aivan väärille teile tässä lukemisessa :D

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Valintoja

Koko aineisto luettu kunnolla läpi ja ihan hyvä fiilis jäi, vaikka viimeisen artikkelin läpi lukeminen ajatuksella olikin jo saavutus sinänsä, niin puuduttavalta teksti ajoittain tuntui. Asiaa ja varsinki tilastoja oli niin paljon, että täytyy huomenna alkaa työstään miellekartaa muistamisen helpottamiseksi. Aloitankin artikkelikohtaisen purkamisen tuosta viimeisimmästä, raskaimmalta tuntuvasta tekstistä. 

Perjantai onkin kulunut mukavasti kotona hengaillessa, aineistoa lueskellessa ja eri yliopistojen opeainejärjestöjen sivuja selaillessa. Toimii hyvin myös motivaationa, kun tietää mitä kaikkia huippuja opiskelijatapahtumia on edessä! Pähkäilen tässä samalla myös yhteishakuvalintojani... oon yks niistä jotka käy joka toinen päivä muuttamassa mieltään hakusivuilla ja poistamassa ja lisäämässä hakukohteita :--) pikku hiljaa ois jo kuitenkin hyvä alkaa päättämään, mihin hakee ja ennen kaikkea missä järjestyksessä! Oulun, Turun ja Hämeenlinnan luokanopettajakoulutuksien lisäksi kiinnostaa myös erityispedagogiikka. Olen yrittänyt olla tuijottamatta tilastoihin, ja tekemään valinnan sen perusteella mihin itse haluan kaikista eniten, mutta senkin päättäminen on osoittanut yllättävän vaikeaksi tehtäväksi. Uusi kaupunki vai vanha tuttu paikka. Perhe  ja ystävät lähellä vai kaukana. Iso vai pienempi paikkakunta/yliopisto. Pohjoisessa vai etelämpänä. Näitä on aikaa miettiä reilu viikko, ja sitten pitäisi oikeesti olla päätettynä.