keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Vihdoinkin täällä!

Nimittäin VAKAVA 2011! Ihan innoissaan aamulla heti yheksältä selaamaan aineistoa ja ekojen selailujen jälkeen ihan mielenkiintosilta vaikutti suurin osa! Tänään oon vasta ihan vaan lukenu läpi tietokoneen näytöltä, kun en oo saanu vielä printattua, josko huomenna alkas sitte kunnolla lukeminen. En saa oikeen keskityttyä kunnolla tähän näytöltä lukemiseen.. Lemppariartikkelina tällä hetkellä lukivaikeuksista kertova artikkeli ja "inhokkina" viimenen artikkeli koulun kehittämisestä(jota en ole kyllä edes ehtinyt lukea läpi :D)

Suunnitelmana on nyt ensin lukea rauhassa kaikki kertaalleen läpi, vielä sitten kun saan printtiversion käsiini ja sen jälkeen alkaa syventymään artikkeli kerrallaan ensin alleviivauksia ja sitten myös muistiinpanoja tehden. Sain vinkin että käsitteitä ja "kenen mukaan mitä" -juttuja kannattaa painaa mieleen, mutta totuushan on se että aika hyvin tulee koko kokonaisuuden olla hallussa jos mielii pärjätä!

Tsemppiä kaikille muillekin luku-urakkaa aloitteleville!

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Valmiina huomiseen

Unirytmi kunnossa, opiskeluvälineet hankittu, motivaatio katossa, tavotteet mielessä, huomenna alkaa!!


perjantai 25. maaliskuuta 2011

5 päivää

Jotenki tuskallista tää aineistojen oottaminen, haluaisin alottaa jo lukemaan! Yritän nyt kuitenki nauttia viimesistä vapaapäivistä, ottaa ihan rennosti ja korjailla unirytmiä, ettei oo sitä ongelmaa ens viikolla. Illalla lähetään juhlimaan kaverin synttäreitä(goodbye unirytmi) ja sen jälkeen sanonkin itteni hyvillä mielin irti kaikista iltamenoista hetkeksi aikaa. Tulee oikeestaa aika hyvään väliin tää, noita menoja onki viimeaikoina riittäny :D

Vähä jännittää mite jaksaa lukea, tai kyllähä lukea jaksaa mutta keskittyä. YO-kirjotuksistaki on jo vuosi ja niihinki panostaminen jäi aika vähälle lähinnä kiinnostuksen puutteen takia. Pitää varmaan alottaa suht kevyesti ettei heti pala aivan loppuun. Mutta tuosta kiinnostuksesta tai innostuksesta ei oo nyt kyllä puutetta, ei oo ikinä ennen ollu tämmönen olo että tiiän tasan tarkkaan mitä haluan, tiiän mitä se vaatii ja oon valmis paiskimaan töitä sen eteen. Hassua, että ennen yliopistohaun alkamista en hirveesti ees ajatellu koko asiaa "ku ei se haku oo ees alkanu..." ja nyt ei paljon muuta mielessä pyörikään.

Nyt kirjakauppaa kohti ostamaan uusia yliviivaustusseja, postit-lappuja ja muuta mukavaa :)

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Aineiston odottelua..

Viikko pitäisi vielä jaksaa odotella ennen kuin pääsee alottamaan luku-urakan. Oon tällä hetkellä tosi motivoitunu lukemiseen ja ootanki innolla ens viikon keskiviikkoa, jollon aineistot julkaistaan. Oon tullu siihen tulokseen, että mukavampi opiskella kun printtaa artikkelit(tai mitä sieltä ikinä tuleekaan..) hyvällä printterillä niin ettei yliviivattaessakaan muste leviä. Paperin reunoihinki mahtuu hyvin pieniä muistiinpanoja, kirjaan ei niinkää. Kirja olis toki helpompi kuljettaa mukana, mutta luulen, että suurimman osan ajasta luen ihan vain kotona niin sillä ei oo niin suurta merkitystä.

Lukusuunnitelmankin sain tehtyä tänään, tuli tosi hieno kun jakso panostaa, taittelin A4:sia semmoseksi vihoksi ja jokaiselle lukuviikolle oma sivunsa ja lukuaikataulu. Koristelin reunat hienoiksi ja  tein oman motivaatio hukassa? -sivunkin, että voin sitten tarvittaessa palata siihen ku ei jaksais millään lukea. Tiukat 41 päivää luvassa, mutta mahtuu sekaan vapaapäiviäkin sekä yksi kolmen päivän viikonloppu, jolloin aijon ihan vain rentoutua.

En oo ikinä ollu mikään himolukija, eikä oo ollenkaan kokemusta tämmöisestä luku-urakasta. Mutta tsemppi on ainakin tällä hetkellä kova ja motivaatio 110% ja tavoite on selvä: VAKAVA:sta läpi.